Pitkällä paperipäällystetyllä pöydällä lepää lasipurkkeja, siveltimiä ja lasipulloja erivärisine sisältöineen: yhdessä oranssia, toisessa vihreää, kolmannessa punaista nestettä.

Pian pöydän ääreen istuutuvat äitiään kädestä pitävä lettipäinen tyttö ja pienempi vauva äitinsä sylissä. Lapset äiteineen ovat saapuneet koko perheelle suunnatun monikulttuurisen Kolibrí-festivaalin vesivärityöpajaan Sellon kirjastoon.

Tämän vuoden Kolibrín teemana on chileläisen artistivieraan Paloma Valdivian kirjan nimen mukaan ”Me” − tämä pienoinen maailmankaikkeus, joka peilaa mitä monipuolisinta yhteisöä. Kolibrí on kokonaan Suomen espanjan- ja portugalinkielisen yhteisön jäsenten tuottama festivaali. Monella kävijällä on siteitä iberoamerikkalaisiin maihin.

Työpajaa vetää latvialainen taidekasvattaja Vivita Kaupere. Kaupere jakaa paperit osallistujille ja asettelee pulloja ja purnukoita lähemmäs työpajalaisia. Värikkäissä rasioissa on mustikoita, porkkanaraastetta ja punajuuriraastetta.

”Tutkimme sitä, kuinka värit tulevat esiin. Joskus kuivuessaan värit saavat erilaisia sävyjä” Kaupere sanoo.

Kaupere esittelee punajuurta ja mustikkaa. Kun punajuuren keittää, väristä tulee vieläkin syvempi, hän selittää.

Lettipäinen tyttö seuraa tarkkaavaisesti, kun äiti alkaa maalata. Nyt Sikke, 5, kokeilee itse. Paperille leviää vaaleanvihreä lammikko. Sikke ja hänen Maarit-äitinsä tutkivat yhdessä mitä värejä paperille muodostuu. Utelias asenne tarttuu.

”Katso, mitä nyt tapahtuu!”, äiti innostuu.

Yksivuotias Oliver tarttuu innokkaasti mustikkaveteen. Sormilla maalaaminen on hauskempaa kuin siveltimellä. Oliver maistelee mustikkaa sivellin suussa. Onneksi värit ovat luonnollisista raaka-aineista. Kaikkea saa siis syödä! Oliverin ja hänen äitinsä paperille on muodostunut violetti maisema, joka muistuttaa pimenevää taivaanrantaa.

Lasipulloissa on porkkanamehua, mustikkaa, kurkumavettä, ruusunmarjateetä, chlorellaa… Kaupere opastaa, että etikka ja sooda ja vaikuttavat väreihin eri tavoin: etikka lisää pigmenttiä, sooda tummentaa. Sikke kaataa ruokasoodaa lusikalliseen mustikkavettä. Vesi muuttuu mustaksi. Paperilla väri vaalenee harmaaksi.

Entä mitä tapahtuu, jos sekoittaa keskenään soodaa ja etikkaa? Tulviva mustikkavaahto!

Yhtenä pääsiäisenä aloimme mieheni kanssa sekoittamaan värejä aineksista, joita löytyi keittiön kaapeista.

Pajaa ohjaavan Kaupereen nelikuinen Alma-vauva makaa peitolla ja seuraa tiiviisti tapahtumia. Kaupere haluaa tuoda lapsensa osaksi arkeaan. Ja tämähän on koko perheen työpaja. Kaupereen ystävä Annukka on mukana huolehtimassa Almasta. Alma seuraa Annukan sylistä, kun tämä maalailee kurkumasta ja ruusunmarjateestä auringonlaskuista maisemaa.

Idea vesivärityöpajasta tulee lapsuudenkodista. Kananmunien koristelu pääsiäisenä oli Kaupereen lapsuudenperheen rakas perinne. Siellä on syttynyt Kaupereen palo askarteluun.

”Nyt voin hyödyntää askarteluharrastustani opetuksessa”, Kaupere toteaa.

Entä mistä syntyi idea hyödyntää luonnollisia raaka-aineita, kuten mustikoita ja porkkanaa, maalaamisessa?

”Yhtenä pääsisäisenä aloimme mieheni kanssa sekoittamaan värejä aineksista, joita löytyi keittiön kaapeista”, Kaupere sanoo.

Kaupere keinuttaa Almaa sylissään. Kaupere ja hänen miehensä taiteilivat aikoinaan perheenjäsenten käsistä ja jaloista mustikkajäljet. Väreillä leikkiminen on perheen yhteinen harrastus.

Ennakkoluuloton kokeilunhalu on avain luoviin ideoihin.

Askartelu on Maaritin ja Siken arkea myös kotona – aina majanrakennuksesta naamioihin saakka. Yksi tärkeä työ on kesken.

”Äiti ompelee mulle supersankariviittaa”, Sikke kuiskaa.

Siken paperille on syntynyt tummanvihreä vesilammikko, jonka keskellä on sininen ympyrä. Paperi alkaa jo kulua innokkaasta lusikalla maalaamisesta. Täytyy lähteä seuraavan työpajaan. Taideteos laitetaan kuivumaan.

Työpajalaisten lähtiessä pöytä on täynnä mustikka- ja ruusunmarjatahroja, pensseleitä ja pisaroita. Värikkäitä vesilammikoita.